tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ilta Unkarissa

Viimeisin visiitti ruokamatkoillamme suuntautui jälleen takaisin vanhalle mantereelle ja tarkemmin ottaen Unkariin. Unkarin ruokakulttuurista ensimmäinen mielikuva on varmastikin paprika, ja todeksihan tämä myös osoittautui reseptejä selailtaessa. Paprikoita, eli tarkemmin sanottuna erilaisia lajikkeita lähinnä Capsicum annuum suvun kasveista, käytetään erittäin paljon alueen annoksissa. Osa paprikoista on makeita ja täysin tulettomia, mutta ruoissa käytetään myös reilusti hieman tulisempia lajikkeita joista hyvä esimerkki on muun muassa pingispallon kokoinen Hungarian Hot Cherry. Tällä kertaa valmistettaviksi resepteiksi koitettiin valita hieman kaikkein yleisimmistä ruoista poikkeavia, joten mm. gulassit jäi nyt tekemättä.

Jälleen toistettava tuttua lausetta: mukava ilta, reseptit onnistuivat hyvin ja ruoka maittoi.

Alkuruoat

Fokhagymakrámleves (Valkosipuli-kermakeitto)

1 sipuli
2 rkl voita

12 valkosipulinkynttä
2 rkl jauhoja

7,5 dl kanalientä

2,5 dl kermaa

suolaa ja pippuria
muskottia
1 rkl sitruunanmehua

Hienonna sipuli ja kuullota kattilan pohjalla oliiviöljyssä. Lisää pilkotut valkosipulit ja kuullota hetki. Sekoita joukkoon jauhot ja paista seosta hetki. Lisää liemi ja kerma, keitä noin 20 min kunnes valkosipulit ovat täysin pehmeitä. Sekoita lopulta sauvasekoittimella tasaiseksi ja mausta. Tarjoa vaalean leivän kanssa.


Sonkás Káposzta (hapankaalia kinkulla)



hapankaalia
savustettua kinkkua

silputtua sipulia
sokeria, suolaa ja pippuria

persiljaa



Huuhtele hapankaali ja silppua hiukan pienemmäksi. Pilko kinkku pieniksi kuutioiksi ja paista pannussa, lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Lisää pannuun kaali ja mausta suolalla, sokerilla, pippurilla ja persiljalla.



Gombafejek Orly Módon (Sienet Orlyn tapa
an)

150 g jauhoja
2,5 dl olutta
2 rkl öljyä

2 munaa

suolaa ja pippuria

herkkusieniä

sitruuna

persiljaa


Friteerauskastike

Sekoita jauhot olueen, lisää sekaan öljy, keltuaiset ja suola. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää joukkoon. Pese sienet ja lohko osiin mikäli kovin isoja. Keitä sieniä hetki suolalla ja sitruunalla maustetussa vedessä. Nosta pois, valuta ja anna kuivahtaa hetki. Ripottele päälle suolaa ja pippuria, kääntele sitten jauhoissa ja lopulta kasta frittikasteikkeeseen. Uppopaistetaan reilussa öljyssä kunnes kultaisen ruskeita. Tarjotaan Tartármártá¡sin kanssa.

Tartármártá¡s kastike


keltuaisia
suolaa ja pippuria

öljyä
sitruunamehua


1 rkl sinappia

1 rkl smetanaa

1 dl valkoviiniä

1 rkl etikkaa

1 rkl tomusokeria

suolaa ja pippuria

1 rkl worcesterkastiketta



Valmistetaan ensin tavallinen majoneesi kastikkeen pohjaksi keltuaisista, öljystä ja maustetaan sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Sekoitetaan majoneesin joukkoon sitten reseptin loput ainekset. Tarjotaan sienten kanssa mutta soveltuu erinomaisesti muillekin naposteltaville, tai keitetyille perunoille.


Pääruoka

Nauta pörkölt

naudan lapaa
1 sipuli
2-3 rkl jauhettua paprikaa

1 chili (Hungarian Hot Cherry tai muu makeahko C.Annuum lajike)

1 valkosipulin kynsi

suolaa ja pippuria
1 tomaatti

1 paprika

2 rkl voita

vettä


Kuutioi liha parin sentin kuutioiksi. Silppua sipuli ja kuullota padassa voin kera. Lisää liha ja ruskista kuutiot. Lisää paprikajauhe, hienonnettu valkosipuli ja paista hetki. Kaada pataan hiukan vettä ja hauduta noin 30 min. Kalttaa tomaatit ja pilko nämä sekä paprika. Lisää vihannekset joukkoon ja jatka kypsennystä ilman kantta jotta nestettä haihtuu kunnes seos sakenee sopivan paksuksi.


Paprikas Csirke (Paprikakana)

broilerin filettä
pekonia
1 sipuli
1 rkl paprikajauhetta

kanalientä

smetanaa


Paista pilkottu pekoni ja lisää sitten hienonnettu sipuli joukkoon. Lisää paprika ja kuutioidut kanat. Ruskista palat ja lisää tämän jälkeen tilkka kanalientä. Hauduta noin tunti. Lisää lopulta joukkoon vajaa purkki smetanaa ja aseta tarjolle.

Keitetyt perunat

Pustan salaatti

pakastepapuja
paprikaa

tomaattia

salamia
sipuli

keitetty muna
persiljaa


Kastike

4 rkl öljyä
2 rkl sitruunanmehua

suolaa, paprikaa ja sokeria



Jälkiruoka


Gundelin ohukaiset saksanpähkinätäytteellä


Taikina:

3 munaa
250 g jauhoja
2 dl maitoa
1 tl sokeria
suolaa
voita
2,5 dl vishyä

Erottele munat ja sekoita keltuaiset, maito ja jauhot taikinaksi. Mausta sokerilla ja suolalla ja lisää joukkoon nokera pehmennyttä voita. Vatkaa valkuaisista kova vaahto ja kääntele taikinan joukkoon. Anna seistä viieässä tunti-pari. Lisää lopulta taikinaan varovasti vishyä jotta sopivan juoksevaa. Paistetaan ohukaiset kuumalla pannulla voin kera, lisätään reilusti täytettä ja käärästään kauniille rullalle.

Saksanpähkinätäyte

1 tlk kermaa
200g saksanpähkinöitä
50g rusinoita

120g sokeria

2 rkl rommia

1 appelsiinin kuori


Kuumenna kerma kattilassa. Murskaa pähkinöitä hieman pienemmiksi. Silppua myös rusinoita hieman hienommiksi. Lisää sitten kattilaan kaikki ainekset ja kuumenna.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kuhaa ja muusia kapris-mantelitahnalla

Talven kääntyessä vihdoin kevääksi kirjoitellaan auki vielä muistissa olevat kuhareseptit. Kohtapuolin tuttujen verkot nostetaan taas varastoon jäiden alta joten kalaruokien valmistus tullee valitettavasti taas hieman harvenemaan. Noh, grillikausihan se sieltä toisaalta kohta jo taas kolkutteleekin ovella.

Kuhaa ja muusia kapriksilla ja manteleilla höystettynä (sovellettu kirjasta Herkutellaan kalalla)

kuhaa fileenä

1 muna

korppujauhoja

suolaa ja pippuria

1 tl paprikaa

0,5 tl timjamia


sitruunanmehua
ja kuorta
2 rkl mantelilastuja

2 rkl kapriksia


Kastike

2 rkl voita

2 rkl jauhoja

3 dl kalalientä

2 keltuaista

2 rkl valkoviiniä

1 rkl sitruunan mehua

0,5 dl kermaa


Tarjottaessa kuha peruna-kevätsipulimuusin kera, kuoritaan ensin perunat ja laitetaan kiehumaan. Paneroidaan seuraavaksi ruodottomat kuhafileet kastamalla ensin vehnäjauhoihin, sitten vatkattuun munaan ja lopuksi suolalla maustettuun korppujauhoon.

Perunoiden kiehuessa tehdään lisuke kalalle paistetamalla manteleita kuivalla pannulla minuutti, lisätään sitten sekaan silputut kaprikset ja puolikkaan sitruunan mehu ja kuori, ja jatketaan paistamista pari minuuttia. Otetaan tahna liedeltä ja siirretään syrjään odottamaan.

Seuraavaksi laitetaan kastike tulille. Sulatetaan voi pannulla ja lisätään sekaan jauhot. Seutaavaksi sekaan kalaliemi ja haudutaan 5 minuuttia, jonka jälkeen nostetaan pois liedeltä. Vatkataan stten kulhossa sekaisin keltuaiset, viini, sitruuna ja kerma. Kaada seos pannulle hyvin sekoittaen. Nosta takaisin liedelle, sekoita jatkuvasti kunnes seos sakenee jonka jälkeen siirretään syrjään.

Kastikkeen saostuessa nostetaan paneroidut kalat kuumalle pannulle ja paistetaan fileitä reilussa voissa 3-4 minuuttia molemmin puolin kunnes pinta on kauniin värinen.

Kalojen paistuessa tehdään muusi valmiiksi lisäämällä keitettyjen perunoiden joukkoon silputtua kevätsipulia, punaista maitoa ja reilu nokare voita, ja sekoitetaan sähkövatkaimelle tasaiseksi.

Lopuksi kasataan annos lautaselle, eli kauhallisen muusia kaveriksi rapeapintainen kuhafilee, tämän päälle reilu lusikallinen kapris-manteli tahnaa ja päälle reilusti kastiketta.