lauantai 25. syyskuuta 2010

Näätämöjoen sushibaarista

Kesän muistelmat jatkukoon vielä ennen lopullista siirtymistä syksyn patojen ääreen. Itselleni on kesään kuulunut perinteisesti kohta jo parikymmentä vuotta yksi kalareissu pohjoisen yöttömään yöhön. Sinänsä itse ruoka näillä reissuilla ikänä mikään itseisarvo on. Niissä maisemissa ja hauskassa seurassa kun maistuu yhtälailla se Mummon muussi ja nötkötti tai viisi vuotta vanha pussista tehty Bahmi Goreng, kuin sushina vedetty Jäämeren lohikin. Toki jos valita saisi niin päätös ei olisi vaikea.

Tällä kertaa reissu suuntautui kohta jo kymmenettä kertaa Näätämöjoelle, ja olihan se Ahti suosiollinen tälläkin kertaa. Seuraavat reseptit kun ovat niin yksinkertaiset niin antaa ennemminkin kuvien puhua puolestaan.




Savustettu taimen


















Haetaan* joesta noin puolitoistakiloinen jokitaimen. Perataan ja suolataan kevyesti jonka jälkeen savustellaan lepänlastuilla, parilla katajanoksalla ja pienellä määrällä sokeria reipas puolituntia nuotion ääressä päivystäen. Nautitan joko hetimmiten tai jäähtyneenä.


Tikkuharri












Haetaan* joesta syömäkokoinen harri (>35 cm). Suolistetaan, vuollaan koivunoksasta teräväpäinen tikku ja keihästetään harri suun kautta. Paistetaan muutaman kerran käännelleen parisenkymmentä minuuttia hieman kipinämikon innokkuudesta riippuen. Nautitaan suolaripauksen kera koskenkuohuja kuunnellen.


Graavititti














Haetaan* joesta parikiloinen yhden merivuoden jälkeen jokeen takaisin noussut Jäämeren lohi, eli titti. Perataan ja leikataan fileiksi. Ripotellaan lihojen päälle kolmisen ruokalusikkaa karkeaa merisuolaa, pari teelusikkaa sokeria, reilusti tilliä ja ehkäpä rosepippuria ja katajanmarjoja. Asetetaan fileet lihapuolet vastakkain ja jätetään kylmään pienen painon alle noin vuorokaudeksi, jonka jälkeen siivutetaan ja nautitaan ruisleivällä tai uusien perunoiden kera.


Lohikeitto



Haetaan* joesta titti tai jalka, eli toisen merivuoden jälkeen jokeen takaisin noussut Jäämeren lohi. Perataan ja leikataan fileet irti. Säästetään perkuut lientä varten, jota varten on säästetty pari sipulia, reilusti tilliä, maustepippuria ja suolaa. Keitellään puolisen tuntia matalalla lämmöllä jonka jälkeen nostetaan liemi jäähtymään. Mikäli mahdollista annetaan liemen muhia yön yli viileässä, jolloin maut irtoavat aivan eritavalla kuin samantien tehtynä. Nostetaan sipulit talteen, ja siivilöidään muuten liemi toiseen kattilaan. Lämmitetään tämä kiehuvaksi, lisätään reilu nokare voita, pilkottuja uusia perunoita ja keitetään lähes kypsiksi eli noin 15 min. Tarkastetaan suola. Tämän jälkeen lisätään leikatut lohen palat ja sipulit sekaan, ja keitellään vielä muutama minuutti. Mikäli rinkassa on ollut tilaa kermalle, lisätään tämä nyt joukkoon yhdessä tillisilpun kanssa. Nautitaan ruisleivän ja graavilohen kanssa.



*Reseptin tätä vaihetta tulee soveltaa itse parhaiten kuvitellulla keinolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti